Takaisin

Melontaa saaristomerellä Rosala - Örö - Vänö - Rosala. 16. - 19.6.2025.2025

Retki sopii heille, jotka haluavat tutustua Saaristomeren kansallispuiston lumoavaan luontoon, ovat jo kokeilleet merimelontaa, ja haluavat melomaan hieman ulommas kaikkein suojaisimmista alueista.

Tutustu Saaristomeren aavoihin selkävesiin, ja puikkelehdi pienten ja suurten saarten, sekä lukemattomien kallioisten luotojen ja poukamien lomassa. Retkellä pääsee tarkkailemaan saariston linnustoa, hyvällä tuurilla voi nähdä merikotkien kaartelevan yläpuolella. Asutuilla saarilla pääsee ihailemaan suomen vanhimpia perinnemaisemia. Joillakin saarista on viitoitettuja luontopolkuja. Meloja on myös itse tarkkailun kohde, ja erittäin onnekas on mm. se, jota harmaahylkeet käyvät tervehtimässä.

Saaristomeren kansallispuisto tarjoaa lukemattoman määrän erilaisia reittivaihtoehtoja. Toisin sanoen voimme retken aikana huomioida sääolosuhteet, eli reittiä ei tarvitse lyödä etukäteen lukkoon. Retki kestää kolme päivää. Päivittäisen melontareitin pituus on noin 15-20 kilometriä, ajallisesti melomme noin 6-8 tuntia päivän aikana. Päivän melontaosuuden jälkeen pystytämme teltat ja asetumme leiriin. Päivällisen valmistamisen ja aterioinnin jälkeen on hyvin aikaa levätä, ja/tai tutustua saaren luontoon.

Molnin retkille pohjoismaissa pääsee helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla, junalla tai bussilla, jolloin näet kohdemaasta enemmän. Retken alku- ja päätepiste on Helsinki. Jos matkustat lähimmälle juna-asemalle, tai bussiterminaaliin, noudamme sinut sieltä. Helsingistä matkustamme yhdessä pikkubussilla Rosalan kylään, matkan kesto on noin 3-4h. Voit myös liittyä seuraan ajoreitin varrella, tai saapua Rosalaan omalla kyydillä.

Paikka. Saaristomeren Kansallispuisto.
Päivämäärä. 16. - 19.6.2025.
Matkan kesto. Kolme päivää. Tapaamme maanantaina aamulla Kasnäsissa kello 11, josta otamme lautan Rosalaan. Voit myös tulla mukaan Helsingistä.
Vaativuusaste. Keskivaikea
Osallistujien lukumäärä. 4-6 henkilöä.
Opas. Roope Roine
Hinta. 400€.
Vakuutus. Osallistujien on huolehdittava itse vakuutuksestaan.
Hintaan kuuluvat. Opastus, kajakki, telta.
Hintaan ei kuulu: Vakuutus. Ruoka.