Melontaa saaristomerellä

KASNÄS - ÖRÖ - VÄNÖ - SANDÖ - KASNÄS


Retki sopii niille, jotka haluavat tutustua Saaristomeren kansallispuiston lumoavaan luontoon, ovat jo kokeilleet merimelontaa, ja haluavat melomaan hieman ulommas kaikkein suojaisimmista paikoista.

Tutustu Saaristomeren aavoihin selkävesiin, ja puikkelehdi pienten ja suurten saarten, sekä lukemattomien kallioisten luotojen ja poukamien lomassa. Retkellä pääsee takuuvarmasti tarkkailemaan saariston linnustoa, hyvällä tuurilla voi nähdä merikotkien kaartelevan reviiriensä yläpuolella. Asutuilla saarilla pääsee ihailemaan suomen vanhimpia perinnemaisemia. Joillakin saarista on viitoitettuja luontopolkuja. Saaristossa on myös rikas eläimistö, josta voi hyvällä tuurilla päästä tekemään havaintoja. Meloja on myös itse tarkkailun kohde, ja erittäin onnekas on mm. se, jota harmaahylkeet käyvät tervehtimässä.

Saaristomeren kansallispuisto tarjoaa lukemattoman määrän erilaisia reittivaihtoehtoja. Toisin sanoen voimme retken aikana huomioida sääolosuhteet, eli reittiä ei tarvitse lyödä etukäteen lukkoon. Retki kestää kokonaisuudessaan neljä päivää. Päivittäisen melontareitin pituus noin 15-20 kilometriä, eli ajallisesti melomme noin 5-8 tuntia päivän aikana. Päivän melontaosuuden jälkeen pystytämme teltat ja asetumme leiriin. Päivällisen valmistamisen ja aterioinnin jälkeen on hyvin aikaa levätä, ja/tai tutustua saaren luontoon.

Molnin retkille pohjoismaissa pääsee helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla, junalla tai bussilla, jolloin näet kohdemaasta enemmän. Retken alku- ja päätepiste on Helsinki. Jos matkustat lähimmälle juna-asemalle, tai bussiterminaaliin, noudamme sinut sieltä. Helsingistä matkustamme yhdessä pikkubussilla Kemiönsaaren kunnan Hiittisten saaristoon Kasnäsin kylään, matkan kesto on noin 3 h. Voit myös liittyä seuraan ajoreitin varrella, tai saapua Kasnäsiin omalla kyydillä.

 

 

Paikka. Saaristomeren Kansallispuisto.

Päivämäärä. 17. - 20.7.2023.

Matkan kesto. Neljä päivää. Tapaamme maanantaina aamulla Kasnäsissa. Lopettamme retken Kasnäsiin. Voit myös tulla mukaan Helsingistä.

Vaativuusaste. Kevyt.

Osallistujien lukumäärä. 4-6 henkilöä.

Opas. Roope Roine

Hinta. 490€.

Vakuutus. Osallistujien on huolehdittava itse vakuutuksestaan.

Hintaan kuuluvat. Opastus, kajakki, telta.

Hintaan ei kuulu: Vakuutus. Ruoka.

Neuvoja ympäristöystävälliseen retkeilyyn Saaristomerellä PDF.