Kimaltava meri, urbaani Helsinki ja vihreät saaret. Siinäpä huikea yhdistelmä, jonka voit kokea kajakista käsin aivan uudella tavalla. Kajakin lipuessa Helsingin aalloilla voi hyvällä tuurilla ihastella kauniiden maisemien ja raikkaan meri-ilman lisäksi myös hylkeitä ja muita meren ja saariston asukkaita.
Kaikki Helsinki retket löytyvät täältä: melontaretket.fi
Suomen suvi ja säävaraus
Lähdemme retkelle aina, kun se on mahdollista turvallisuudesta tinkimättä. Pienestä sateesta emme välitä, mutta joskus retki joudutaan kuitenkin kovan tuulen, ukonilman tai voimakkaan aallokon takia perumaan. Jos näin käy, ilmoitamme peruuntumisesta viimeistään 3 tuntia ennen retken ilmoitettua lähtöaikaa.
Sopii myös aloittelijalle
Melontaretket sopivat myös aloitteleville melojille. Etenemme rauhallista tahtia, ryhmän tason ja olosuhteiden mukaan.
Lähimatkailua ympäristöä säästäen
Retkemme on suunniteltu niin, että niiden aloituspaikoille pääse kätevästi julkisilla kulkuvälineillä, kävellen tai pyöräillen.
Itämeren aalloilla sielu lepää ja mieli virkistyy. Siksi haluamme osallitua mertemme suojeluun ja lahjoitamme jokaisesta kanssamme tehdystä melontaretkestä 5€ Baltic Sea Action Groupille.